Saalistajaan käännetty sisältö on alkuperäisesti alla olevilta lääkäreiltä ja tutkijoilta. Jos sisältöön on sisällytetty ylläpitäjän ajatuksia, on sitä ennen aina merkintä "Ylläpitäjän huom.". Vain "Eväitä aloittelijalle" ja "Blogi" sisältävät yhteenkerättyjä ajatuksia ja kokemuskertomuksia internetin kollektiivista ja täten eivät edusta mitään virallista kantaa.
Shawn Baker
Ortopedinen kirurgi
Shawnin ammatillinen historia on mielenkiintoinen: hän on pelannut puoliammattilaisena rugbya Uuden-Seelannin joukkueessa, ollut everstiluutnantti Yhdysvaltain ilmavoimissa (jossa hän toimi mannertenvälisten ballististen ohjusten laukaisupäällikkönä) ja lopulta toiminut myös kirurgina Lähi-Idän sota-alueilla.
Tällä hetkellä hän toimii kirurgina Uudessa Meksikossa, Yhdysvalloissa.
Shawnilla on myös nimensä alla viisi soudun maailmanennätystä (joista kaksi hän teki yli 50-vuotiaana), Pohjois-Amerikan maastavedon ennätys, viides sija Pohjois-Amerikan vahvin mies -kilpailussa ja monta muuta mainitsemisen arvoista urheiluennätystä.
Shawn kertoo tunteneensa itsensä vanhaksi 45-vuotiaana ja kokeneensa, että katto urheilusuoritusten kanssa oli saavutettu. Hänellä oli myös hankaluuksia kontrolloida korkeaa verenpainetta ja kasvavaa painoa. Hän aloitti tutkimustensa jälkeen paleoruokavaliolla, jonka jälkeen hän kasteli hetkellisesti varpaansa vähähiilihydraattisen sekä ketogeenisen ruokavalion puolella. Siinä vaiheessa hän oli jo laihtunut 25 kiloa, mutta tunsi edelleen olonsa väsyneeksi. Hän sattui törmäämään Vince Girodan 1960-luvulla kirjoittamaan kehonrakennusta käsittelevään lehtiartikkeliin, jossa kerrottiin "lihaa ja kananmunia" -ruokavaliosta. Se toimi Shawnille karnivoriruokavalion alkuperäisenä inspiraationa.
Shawn on ollut karnivoriruokavaliolla vuodesta 2016, ja treenaa edelleen aktiivisesti soutukisoja varten.
Shawn ylläpitää internetin kattavinta Karnivori-ruokavalion kokemuskertomusarkistoa sekä ylläpitää ajankohtaista tutkimustietopankkia.
Anthony Chaffee
Yleislääkäri
Tohtori Anthony Chaffee on yhdysvaltalainen lääkäri ja neurokirurgian rekisteröijä, joka on yli 20 vuoden ajan tutkinut ihmisen suorituskyvyn ja terveyden kannalta optimaalista ravitsemusta. Hän väittää, että suurin osa niin sanotuista kroonisista sairauksista, joita hoidamme, johtuu syömästämme tai syömättömästä ruoasta, ja niitä voidaan parantaa, ja joissain tapauksissa jopa kääntää, muuttamalla ruokavaliota lajinmukaiseksi.
Hän aloitti yliopisto-opinnot 16-vuotiaana opiskellen molekyyli- ja solubiologiaa kemian sivuaineena, mikä huipentui lääketieteen tutkintoon Royal College of Surgeonsista.
Hän on All-American rugby-pelaaja, entinen ammattilaispelaaja Englannissa ja Amerikassa, ja on myös harjoitellut MMA-taistelua AMC Kickboxingissa Kirklandissa, Washingtonissa.
Viime aikoina hän on toiminut vapaaehtoisena lääkärinä pakolaisleireillä Bangladeshissa, auttaen Burman rohingya-väestön vuoden 2017 kansanmurhan eloonjääneitä.
Paul Saladino
Psykiatri, Funktionaalisen lääketieteen lääkäri
Paul Saladinoa pidetään tällä hetkellä karnivoriruokavalion johtavana asiantuntijana ja soveltajana. Hän on käyttänyt karnivoriruokavaliota autoimmuunisairauksien ja kroonisten tulehdus- ja mielenterveysongelmien hoidossa satojen potilaiden kanssa, joille suurimmalle osalle oli aikaisemmin kerrottu, että näihin sairauksiin ei ole hoitokeinoa.
Hän pitää tällä hetkellä omaa vastaanottoa San Diegossa, Kaliforniassa.
Hänellä on myös online-vastaanotto kansainvälisiä potilaita varten.
Saladino itse on ollut karnivoriruokavaliolla 2018 lähtien. Sitä ennen hän yritti vuosia löytää ratkaisuja omiin terveysongelmiinsa vegaani- ja paleoruokavalioiden avulla. Lääketieteellisiin perusteisiin nojaten hän oli alun perin hyvin skeptinen karnivoria kohtaan, kunnes lopulta päätyi antamaan sille mahdollisuuden.
Hän on "nenästä häntään" -karnivoriruokavalion puolestapuhuja, ja pitää tärkeänä, että jokaisen potilaan terveyshistoria otetaan huomioon, kun mietitään yksilöllistä lähestymistapaa karnivoriruokavalion suhteen.
Hän ylläpitää erittäin suosittua Youtube-kanavaa ja podcastia. Saladinoa pidetään hyvin avomielisenä ja uteliaana tutkijana, ja hän pyytää usein keskusteluihin mukaan asiantuntijoita eri aloilta – mukaan lukien "vastapäätä", kuten vegaanisen ruokavalion kannattajia.
Amber O'Hearn
Tietojenkäsittelyn maisteri (Laskennallinen kielitiede), datatutkija
Kanadasta kotoisin oleva Amber O'Hearn on ammatiltaan datatutkija, jolla on työhistoriaa myös matematiikan, tietotekniikan, tieteen, kielitieteen ja psykologian saralta.
Hän kasvoi kodissa, jossa syötiin päasiallisesti kasvisruokavalion mukaan. Aikuisiällä hän aloitti laihduttamisen ketogeenisen ruokavalion avulla. Ketoruokavalio oli hänelle toimiva, kunnes hän huomasi painonsa lähteneen pikkuhiljaa uudelleen nousuun. Tutkiessaan mahdollisia ratkaisuja tähän hän löysi alkuperäisen Zeroing In On Health -foorumin ja tutustui karnivoriruokavalioon.
Hänen yllätyksekseen karnivoriruokavalio ei pelkästään palauttanut hänen painoaan normaaliksi, mutta myös auttoi häntä parantumaan bipolaarioireistaan ja lopulta luopumaan mielialalääkkeistä kokonaan.
Amber on ollut karnivori vuodesta 2009 lähtien, ja on aloituksensa jälkeen jatkanut ruokavalion tutkimista ja siitä kirjoittamista.
Zsófia Clemens
Ravintotieteen kliininen tutkija, Neurologian ja ravintotieteen tohtori
Clemens on neurobiologi ja kliininen tutkija, jonka erikoisosaamiseen kuuluu ravinto, ravintoterapia ja aivotutkimus. Hän on työskennellyt Kansallisen kliinisen neurotieteen instituutissa sekä toiminut epilepsia-, uni-, D-vitamiini- ja aivotutkijana Pécsin yliopistossa Unkarissa.
Tällä hetkellä hän toimii lääkärinä perustamallaan Paleomedicina-klinikalla Unkarissa. Menetelmät, joita he käyttävät tutkimusryhmässä, vaikuttavat huomattavasti tehokkaammilta kuin tavanomaiset lääketieteelliset hoidot.
Potilashoidon lisäksi Paleomedicina julkaisee kliinisiä tutkimustuloksia hoitomentelmistään.
Paleomedicinan tutkijat eivät allekirjoita naturopaattisia menetelmiä. Heidän työnsä on tiukasti juurrutettu tieteeseen. Heidän menetelmänsä ovat yhdenmukaisia tieteen kriteerien kanssa: toistettavuus, tunnettavuus ja biologinen uskottavuus.
Csaba Tóth
Tohtori, tutkija
Tóth toimii tällä hetkellä lääkärinä ja tiimin jäsenenä Paleomedicina-klinikalla Unkarissa. Siellä hän on käyttänyt paleoketogeenistä ruokavaliota (PKD) yli kuuden vuoden ajan hoitaakseen erilaisia kroonisia sairauksia, kuten kakkostyypin diabetes, verenpainetauti, allergiat, hedelmättömyys ja kilpirauhashäiriöt. Hänellä ja hänen tiimillään on ollut onnistuneita kokeiluja, joissa he ovat pystyneet hoitamaan myös syöpiä, Chronin tautia ja ykköstyypin diabetestä PKD-ruokavalion avulla. Heidän tavoitteensa on saavuttaa kokonaisvaltainen terveys kaikille potilaille.
Ken Berry
Perhelääkäri
Ken on toiminut perhelääkärinä yli kymmenen vuoden ajan Tennesseen maaseudulla.
Konsultoituaan yli 20 000 potilasta uransa aikana hän erikoistui akuuttien ja kroonisten sairauksien hoitoon, joita norminmukainen amerikkalainen ruokavalio (SAD, Standard American Diet) ja elämäntapa aiheuttavat. Hän on ottanut elämäntehtäväkseen kääntää kakkostyypin diabeteksen, muiden kroonisten tulehdussairauksien ja dementian käyrän laskuun.
Ken Berry on hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja hänen avomielistä, maanläheistä ja suoraviivaista lähestymistapaansa erilaisten terveysaiheiden ympärillä on laajasti kehuttu.
Hän on ollut karnivoriruokavaliolla vuodesta 2018 asti.
Kevin Stock
Hammaslääkäri
Kevin on tiukan linjan karnivoriruokavalion noudattaja ja biohakkerin mentaliteetilla varustettu hammalääkäri. Hän on ollut intohimoinen liikkuja ja terveysintoilija jo kaksi vuosikymmentä. Hän on Muscle Sciencen perustaja ja toimitusjohtaja, ja lisäksi kilpaillut valtakunnantasoisesti kehonrakennuksessa.
Hän aloitti ammatillisen uransa hammaslääkärinä erikoistuen uniapnean hoitamiseen.
Hän on parhaillaan kirjoittamassa kirjaa "Meat Health – The Carnivore Diet: The Hunt to Become Superhuman".
Hän on ollut karnivoriruokavaliolla vuodesta 2017.
Georgia Ede
Psykiatri
Georgia on opiskellut Harvardissa psykiatriksi ja erikoistunut mielenterveyteen ja ravintopsykiatriaan. Hänellä on 18 vuotta kliinistä kokemusta erilaisissa sairaaloissa, yhteisöissä, erikoishoitolaitoksissa ja yksityisissä praktiikoissa. Hän on toiminut yli seitsemän vuotta ravintokonsulttina Harvardin yliopiston ja Smithin korkeakoulun terveyspalveluiden puolella.
Hän pitää yllä kattavaa ja laajaa blogia omalla sivustollaan sekä kirjoittaa säännöllisesti artikkeleita Psychology Today ja Diet Doctor -sivustoille. Hän matkustelee ympäri maailmaa luennoiden ravintotieteestä ja mielenterveydestä.
Hän on ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vuodesta 2008 ja kokonaan karnivoriruokavaliolla vuodesta 2018.
Suomennettu Youtube-video: Lääkäri Georgia Ede - Ruokapyramidi ja maailmanlaajuinen mielenterveyskriisi
Sally K. Norton
Luonnontieteiden kandidaatti, kansanterveyden maisteri, oksalaattiasiantuntija
Sally on käyttänyt suurimman osan urastaan auttaen muita löytämään terveyttä ja tasapainoa etsien samalla ratkaisua omiin terveyshaasteisiinsa. Painittuaan omien terveysongelmiensa kanssa 35 vuotta hän löysi niihin lopulta vastauksen matalaoksalaattisesta ruokavaliosta.
Kuten monet hänen ammatissaan, Norton suhtautui tietoon ensin skeptisesti. Kokeiltuaan ruokavaliota hän kuitenkin löysi siitä vastauksen, jonka avulla hän sai kaikki oireensa remissioon.
Hän ylläpitää tällä hetkellä 28 000 jäsenen matalaoksalaattisen ruokavalion (Trying Low Oxalates) Facebook-ryhmää internetissä. Sally toimii myös kansainvälisenä luennoitsijana puhuen oksalaattien haitoista.
Hän on kokeillut karnivoriruokavaliota vuodesta 2019 asti
Mike Mutzel
Funktionaalisen lääketieteen lääkäri, biologi, kliinisen ravintotieteen tutkija
Mike pitää lääkäreille säännöllisesti työpajoja, joissa hän luennoi uusimmista tieteellisistä löydöksistä. Työpajojen tarkoitus on auttaa erilaisia terveysalan ammattilaisia laajentamaan osaamistaan, jotta kroonisten sairauksien kasvu saataisiin käännettyä.
Hän ylläpitää erittäin aktiivista ja tunnettua Youtube-kanavaa, jossa hän haastattelee eri alojen asiantuntijoita, erityisesti ravintotieteen puolelta.
Mike asuu Kirklandissa, Washingtonin osavaltiossa, vaimonsa Deannan (kiropraktikko), tyttärensä ja kahden koiransa kanssa.
Mike ja Deanna ovat molemmat olleet karnivoriruokavaliolla vuodesta 2018 asti.
Julkaisut
Robert Cywes
Yleiskirurgi, Lastenkirurgi
Dr. Cywes on kaksoishallintosertifioitu yleis- ja lastenkirurgi. Hän on erikoistunut lasten ja aikuisten liikalihavuuteen, diabetekseen ja aineenvaihdunnan hallintaan, mukaan lukien bariatriseen kirurgiaan.
Hän keskittyy auttamaan ihmisiä ymmärtämään ja hoitamaan liikalihavuuden ja diabeteksen todellisia syitä. Hän on tehnyt bariatrisia leikkauksia 19 vuoden ajan ja operoinut noin 7000 potilasta.
Tästä huolimatta tohtori Cywes uskoo vakaasti, että liikalihavuutta ja diabetesta ei hoideta leikkauksella, mutta leikkaus voi kuitenkin olla korvaamaton työkalu matkalla kohti kokonaisvaltaista terveyttä ja vapautta hiilihydraattiriippuvuudesta.
Cyves ylläpitämällä Youtube-kanavalla käsitellään laajasti mielenterveyden yhteyttä syömishäiriökäyttäytymisen ja hiilihydraattiriippuvuuden kanssa.
Robert on ollut hyvin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vuosia, ja käyttää ketogeenistä ja karnivoriruokavaliota hoitomuotona klinikallaan.
Historiallisia tutkijoita
Vilhjalmur Stefansson - Arktinen tutkimusmatkailija, Kansantieteen tutkija
Vilhjalmur oli kanadalainen arktisen alueen tutkimusmatkailija ja kansatieteilijä. Stefansson löysi viimeisenä tutkimusmatkailijana pohjoisesta uusia maita 1900- ja 1910-luvuilla ja teki pohjoisten kansojen kulttuuria tunnetuksi.
1900-luvun alussa Stefansson liittyi pohjoiseen tutkimusretkikuntaan ja eli tuktoyyaktut-inuiittien parissa vuoden 1906–1907 talven yli. Vuonna 1908 Stefansson lähti toiselle tutkimusretkelleen Pohjois-Alaskaan kahdeksi vuodeksi tutkimaan sikäläistä eristäytynyttä inuiittiryhmää.
Stefansson tunnetaan myös inuiiteilta oppimansa hiilihydraatittoman ruokavalion kokeilijana. Hän kirjoitti aiheesta kirjan "Not by Bread Alone" (1946).
Lisää tietoa tulossa Stefanssonin ja Andersenin tutkimuksesta.
Stefansson oli karnivori suurimman osan aikuiselämästään.
Weston Price - Hammaslääkäri, tutkimusmatkailija
Weston Price oli hammaslääkäri, jonka tunnetuimpia saavutuksia ovat teoriat ravinnon suhteista hampaiden terveyteen ja yleiseen terveyteen. Price perusti Research Institute of the National Dental Associationin, josta myöhemmin tuli American Dental Associationin tutkimusosasto. Price toimi sen puheenjohtajana vuosina 1914–1928.
Ravitsemustutkimuksen Indiana Jonesiksi kutsuttu Price kiersi 1920- ja 1930-luvulla valokuvaajavaimonsa Florencen kanssa maapallon syrjäisillä seuduilla tutkimassa alkuperäisväestöjen ruokavalioita. Hän epäili, että moniin jo tuolloin yleistyneisiin nykyisin elintasosairauksiksi kutsuttuihin sairauksiin oli syynä länsimainen ruokavalio ja sen sisältämät sokeri, valkoinen riisi ja puhdistettu ruokaöljy. Tutkimusretkillään hän sai vahvistusta teorialleen tavattuaan kaikkialla alkuperäistä yksinkertaista ruokaa syöviä ihmisiä, jotka olivat täysin terveitä, myös hammaskalustonsa osalta. Kun länsimainen ruokavalio levisi näille seuduille, lisääntyivät sairaudet ja hampaat alkoivat reikiintyä.
Pricen pääteos Nutrition and Physical Degeneration ilmestyi 1939. Epäedullinen ajankohta vei pohjan hänen tutkimustensa tuloksilta. Teos oli Harvardin yliopiston kurssikirjana jonkin aikaa, mutta vaipui sitten unohduksiin, kuten Price itsekin. Osansa sillä, ettei teos myöhemminkään ole saanut ansaitsemaansa huomiota, on sen sanavalinnoilla, jotka kuvastavat 1930-lukulaista maailmankuvaa, ja toisaalta myös toisen maailmansodan jälkeisellä tieteellis-teknisellä kehityksellä.
Pricen perintöä vaalii kaksi säätiötä, Weston A. Price Foundation ja Price-Pottenger Nutrition Foundation.
Walter L. Voegtlin - Gastroenterologi
Walter Voegtlin syntyi Des Moinesissa, Iowassa. Hän opiskeli West Des Moines High Schoolissa ja Broadway High Schoolissa sekä jatkoi opintojaan Washingtonin yliopistossa (1926–1929) ja Northwestern University Medical Schoolissa (1929–1933), mistä hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1935. Voegtlin työskenteli 1930-luvulla psykiatri Frederick Lemeren kanssa Shadelin parantolassa, jossa he edistivät inhohoitoa alkoholistien hoitamiseksi. Vuosina 1936–1950 laitoksessa hoidettiin yli 5000 potilasta, ja se on kuvattu ensimmäiseksi tieteellisiin periaatteisiin perustuvaksi menestyksekkääksi alkoholismihoidoksi.
Vuonna 1975 Voegtlin julkaisi kirjan "The Stone Age Diet", joka perustui oletettuihin paleoliittisen ravitsemuksen periaatteisiin ja on sittemmin tunnustettu paleoruokavalion uranuurtajaksi (Saalistaja on kääntänyt osia tästä kirjasta).
Hän väitti, että ihmiset ovat pääasiassa lihansyöjiä ja heidän tulisi syödä eläinperäistä ruokaa, joka koostuu rasvasta ja proteiinista, minimoiden hiilihydraatit. Voegtlinin kirja oli erikoinen, ja siihen sisältyi muun muassa delfiinien ja tiikereiden joukkoteurastuksen kannattaminen. Nykyiset paleoruokavalion johtajat ovat pitkälti hylänneet Voegtlinin hänen poliittisten näkemystensä takia. Voegtlin korosti lihan tärkeyttä ruokavaliossa ja piti hiilihydraattien osuuden erittäin alhaisena, kieltäen raakojen vihannesten syönnin. Hän ei kuitenkaan vastustanut kaikkien maitotuotteiden ja palkokasvien käyttöä.