Kansat

12,000 vuotta sitten tapahtunut maatalouden vallankumous muutti ihmiskunnan ravinnon pysyvästi. Maailmasta löytyy vielä tänäkin päivänä merkkejä heimoista ja kansoista jotka ovat pystyneet välttämään maatalouden mukana tulleet negatiiviset terveysvaikutukset. Nämä modernit lihansyöjä-kulttuurit alleviivaavat entisestään ihmisten lihansyönnin evolutionääristä kehitystä.

Arktisen ilmaston metsästäjät

Arktisiin ja subarktisiin metsästäjä-keräilijöihin kuuluvat: subarktisen Kanadan Cree-intiaanit, Lounas-Siperian Nenetsit, Pohjois-Venäjän Tšuktšit, Pohjoismaiden Saamelaiset sekä Pohjois-Amerikan arktisten alueiden, Koillis-Aasian ja Grönlannin eskimot. Näitä kaikkia heimoja yhdistää se, että maatalouden vallankumous vaikutti heidän ruokavalioonsa todella vähän ja kaikki heistä söivät lähes yksinomaan lihatuotteita.

• 

• 

• 

• 

• 

Näiden alueiden pääasiallinen kasvillisuusvyöhyke on tundraa. Lämpötilat vuoden aikana voivat heitellä mitä tahansa -50 celsiusta talvisin ja +10 celsiusta kesäisin välillä. Pintamaa on jäätynyt suurimman osan vuodesta. Kasvillisuus on lähinnä jäkälää, sammalta sekä harvana kasvavaa ruohoa ja pensaikkoa.

Nämä kansat söivät yleensä pääasiallisesti lihatuotteita. He metsästivät poroja, karibouta ja hylkeitä sekä kalastivat[l]. Vuosisatojen aikana he olivat myös tunnettuja heidän lujatekoisuudesta, pitkäikäisyydestä ja elinvoimaisuudesta. 1700- ja 1800-luvun tutkimusmatkailijoiden tarinat kertovat kansoista joilla nähtiin hyvin vähän tauteja. Myös kansojen vanhimpia jäseniä kuvailtiin ketterinä, sisukkaina ja elinvoimaisina.

Yksi tällaisista kertomuksista tulee 1700-luvulla eläneeltä tunnetulta Ruotsalaiselta luonnontutkijalta, Carl Linnaeus:lta. Hän tutki kuuden kuukauden ajan Pohjois-Ruotsin Saamelaisia jotka söivät pääasiallisesti lihaa ja kalaa. Hän vertasi näiden Saamelaisten terveydentilaa Etelä-Ruotsissa eläviin ihmisiin jotka söivät pääasiallisesti herneitä, tattaripuuroa, leipää ja kasviksia[l].

Hänen johtopäätös oli, että Pohjois-Ruotsin Saamelaiset olivat sekä hyvässä kunnossa että terveitä, kun taas Etelä-Ruotsissa asuvat olivat pulskia, kärsivät raudanpuutoksesta ja mädäntyvistä hampaista.

Samanlainen vertauskohta löytyy Grönlannin Inuiiteilta jotka söivät lähes täydellisen päinvastaisesti kuin mitä nykypäivänä suositellaan. He söivät lihaa ilman rajoituksia. Jokainen ateria oli täynnä saturoitua rasvaa ja kolesterolia. He eivät syöneet lähestulkoon ollenkaan vihanneksia tai hedelmiä ja heidän ruokavaliossaan ei ollut yhtään kuitua. Kuitenkin heidät kerrottiin elävän täysin vailla sydän- ja verisuonitauteja, syöpää ja muita moderneja kroonisia sairauksia.

Mutta niinkuin Etelä-Ruotsalaiset, jotka altistuivat enemmissä määrin maatalouden vallankumouksen tuomiin muutoksiin, alkoi myös Inuiittien ruokavalioon tulla vaikutteita viljoista ja prosessoiduista tuotteista 1800-luvun paikkeilla. Tämä ruokavalion modernisointi johti ylipainoon, diabeteksen ja syöpien kasvuun Inuiittien keskuudessa[l,l,l,l,l,l].

Lauhkean ilmaston metsästäjät

Myös kansat jotka elävät lauhkeimmilla ilmaston osilla on taipumus suosia lihaa, siitäkin huolimatta, että näillä ilmaston alueilla esiintyy enemmän kasvillisuutta.

Pohjois-Amerikan Tasankointiaanit söivät pääasiallisesti puhvelia ja pemmikaania (kuivattua lihaa sekoitettuna ihraan). Afrikassa asuvien Maasaiden, Samburuiden ja Itä-Afrikan Rendille heimojen pääasiallinen ruoka oli liha, veri ja maito. Kaakkois-Aasian Nagat söivät pääasiallisesti possua. Etelä-Amerikan Gauchojen ruokavalio oli pääasiallisesti karja. Trooppisten ilmastojen Suoarabit ja Berberit söivät pääasiallisesti kamelin lihaa.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Tasankointiaanit olivat tunnettuja vaikuttavasta fyysisyydestään ja elinvoimastaan sekä heitä pidettiin yksinä kauneimmista kansoista maan päällä. Intiaanit metsästivät suurriistaa kuten peuroja, puhveleita, villilampaita ja -vuohia, antilooppeja, hirviä, poroja, karibouta ja karhuja.

Ennen siirtomaakauden tapahtumia (jolloin intiaanit ajettiin reservaatteihin), heitä oli olemassa noin 25 miljoonaa. Heidän kerrottiin pystyvän juoksemaan puhvelit kiinni. Heidän lihaksistonsa oli vahva ja historiallisten luututkimusten pohjalta heillä ei ollut merkkejä nivelrikkoumista, epämuodostumista tai hammasmädästä.

Pohjois-Amerikan Tasankointiaanien historia on traaginen esimerkki siitä mitä tapahtuu kun perinteinen ruokavalio muuttuu länsimaisten modernien vaikutteiden alla.

Reservaatteihin ajettuna Tasankomaaintiaanit saivat ruuakseen pääasiallisesti prosessoitua ruokaa ja pitkälle käsiteltyjä hiilihydraatteja. Muutos intiaanien terveydentilassa pystyttiin todentamaan jo ensimmäisen sukupolven aikana näistä tapahtumista, kun intiaanien vanhempi väestö alkoi näyttämään merkkejä liikalihavuudesta, diabeteksesta sekä sydän- ja verisuonisairauksista. Esimerkiksi Pima-heimon jäsenet, jotka olivat ennen tunnettuja terveydestään, voimastaan ja pituudestaan omaavat tällä hetkellä suurimpia diabetes-esiintymän maailmassa[l,l].

Weston Price oli 1900-luvun alussa elänyt Kanadalainen lääkäri joka on kirjoittanut alkuperäiskansojen ruokavalioista laajasti. Hän kiersi ympäri maapalloa vuosien ajan tutkien erilaisten syrjässä elävien kansojen ja heimojen jäseniä. Hänen laajan tutkimusaineiston pohjalta on selvää, että kaikkia kulttuureja on kohdannut sama kohtalo: mitä enemmän perinteiset liharuoat vaihtuvat länsimaisiin viljoihin, sokeriin ja prosessoituihin tuotteisiin sitä enemmän liikalihavuuden, diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja syövän esiintyvyys nousee[l,l,l].

Vuonna 1939 Price julkaisi kirjan tutkimuksistaan nimeltä ”Ravitsemus ja fyysinen rappeutuminen” (kirja on ilmaiseksi luettavissa englanniksi täällä). Kirjassaan Price käy yksityiskohtaisesti läpi etnograafiset ravintotukimuksensa lukuisista kulttuureista, kuten Sveitsiläisiä, Intiaaneja, Polynesialaisia, Pygmejä, Aborginaaleja ja monia muita. Hänen tutkimuksensa sisältää noin 15,000 valokuvaa, 4000 diaa ja lukuisia filminauhoituksia.

Kirjassaan Price toteaa, että länsimaiden 1020-, ja 30-luvun endeemiset sairaudet (karies ja tuberkuloosi) esiintyivät harvoin, jos ollenkaan näissä syrjäisissä kulttuureissa.

Punaisen lihan paradoksi

Meille toistetaan jatkuvasti, että punainen liha aiheuttaa syöpää, saturoitu rasva ja kolesteroli tukkivat valtimot ja että kasvikset ovat välttämättömiä kuidun, antioksidanttien, polyfenoleiden ja yleisterveyden takia.

Tutkimalla lihaa syöviä kulttuureita ja ihmiskunnan historiaa, löydökset puhuvat kuitenkin täysin päinvastaisesta.

Syömällä hyvin vähän, tai ei ollenkaan kasviperäisiä ruokia – ei hedelmiä, ei kasviksia, ei kuitua – ja mielummin korvaamalla ne korkearasvaisilla, korkeakolesterolisilla ruuilla, kuten hylkeenrasva, mursut ja kalat, Eskimot eivät pelkästään selviytyneet, mutta elivät elämänsä täysin moderneista sairauksista vapaina.

Nyky-ymmärryksen linssin läpi katsottuna kaikkien arkisten, ja lauhkeiden ilmastojen lihaa syövien kulttuurien olisi pitänyt kuolla syöpään ja sydänkohtauksiin kauan sitten. Heillä pitäisi kaikilla olla vakavia vitamiinien ja hivenaineiden puutostiloja ja heidän olisi pitänyt kärsiä jatkuvasta keripukista ja energiavajeesta.

Vaikka kasviperäisiä ruokia oli tarjolla, kulttuurit valitsivat aina mieluummin lihan. Jos kasveja käytettiin, olivat ne enemmänkin vuodenaikojen mukaisesti nautittuja lisukkeita, vaihtelua tai lääkkeenä sairauksien hoidossa.

Ennen maatalouden vallankumousta ja modernia teollistumista ihmiset toteuttivat ”ihanteellista ruuan keräily teoriaa”. Ihmiset eivät halunneet kaivaa metrin syvyydessä olevaa jamssia joka tarjosi 100 kaloria mutta jonka hankkimiseen kului 300 kaloria. Syntyperäiset ihmiset söivät ruokaa joka tarjosi suurimman hyötysuhteen. He söivät lihaa koska sen saalistamiseen, syömiseen ja sulattamiseen he olivat kehittyneet evoluution myötä[l].

Lähempää tarkasteltuna lihaa syövät kulttuurit ovat eräänlainen paradoksi. Miten he pystyivät olemaan syömättä ”terveellisiä kasviksia” ja silti välttämään kaikki krooniset sairaudet? Miten he pystyivät selviytymään ilman hedelmiä ja kasviksia?

Vuonna 1972 tutkijat yrittivät selvittää tätä paradoksia. He matkustivat Point Hope:n, Alaskaan. Siellä asuvat söivät pääasiallisesti vielä liharuokaa.

Tutkimuksen loppupäätelmä oli, että vaikka Point Hope:n ihmiset söivät 50% heidän päivittäisestä energiastaan eläinrasvojen muodossa, heidän sydänsairauksien määrä oli kymmenen kertaa matalampi kuin muulla valkoihoisella populaatiolla Pohjoi-Amerikassa[l].

Seuraavaksi tutkijat matkustivat 1980 luvulla Grönlantiin tutkiakseen siellä asuvia Eskimoita jotka söivät myös saman tapaisesti kun Point Hope:n ihmiset. Tulokseksi saatiin, että eskimoiden parissa sydän- ja verisuonisairauksien esiintyvyys oli vaivaiset 3,5%[l,l].

Afrikassa olevien Maasai heimojen keskuudesta tehdy tutkimustulokset toistavat myös samaa tarinaa. Maasait syövät noin 66% päivittäisestä energiantarpeesta eläinrasvoista, saaden noin 600mg kolesterolia päivittäin. Silti sydänsairaudet olivat käytännössä täysin tuntematon käsite Maasaiden keskuudessa.

Niinkuin totesimme Pohjois-Ruotsin Saamelaisten, Amerikan tasankointiaanien ja Grönlannin inuiittien ruokavaliosta – kun kasvipohjainen länsimainen ruoka saapui, niin saapui myös sairaudet[l,l].

Diabetes oli käytännössä täysin tuntematon sairaus Mayakansan keskuudessa vuoteen 1950-luvulle asti, kunnes länsimainen ruoka alkoi vaikuttamaan heidän ruokakulttuuriin ja diabetes lukemat nousivat pilviin[l].

Myös sydän- ja verisuonisairaudet olivat olleet täysin tuntemattomia Siperian paimentolaiskansoille kuten Evenkiteille ja Yakuille. Kuitenkin Neuvostoliiton kaaduttua monet heistä joutuivat asettumaan kaupunkeihin ja alkoivat syömään markettiruokaa. Tänä päivänä noin puolet Yakuista on liikalihavia ja kolmanneksella on verenpainetauti[l].

Mitkään näistä alkuperäiskansoista eivät kärsineet samoista moderneista sairauksista mistä perus länsimaiset ihmiset kärsivät. Sydän- ja verisuonisairauksien lisäksi sekä diabetes, liikalihavuus ja korkea verenpaine loistivat poissaolollaan niin kauan kun kansat pidättäytyivät perinteisessä ruokavaliossaan[l].

Ylläpidon. huom. Tulen myöhemmin tälle sivulle kääntämään tutkimusmatkailijoiden päiväkirjamerkintöjä ja havaintoja eri kansojen elintavoista ja ruokakulttuureista. Tekstejä tulee olemaan seuraavista kansoista:

Afrikka: Masait ja Macrobianit
Aasia: Mongolit ja Nenetit
Eurooppa: Saamelaiset, Sveebit, Yamnayat
Pohjois-Amerikka: Comanches, Inuiitit, Mandaanit
Etelä-Amerikka: Gauchos