Karnivori-ruokavalio & raskaus: ensimmäinen kolmannes

Tästä alkaa päiväkirjamerkinnät ensimmäisestä raskaudestani 38-vuotiaana karnivorina. Jaottelen blogit raskauskolmanneksien mukaan ja kerron hiukan miten asiat ovat omalla kohdalla menneet ja minkälainen uusi elämä oli sen tuloksena.

(Tässä muuten ihan syy siihen miksi saalistaja.fi on ollut hiljaiselolla viimeiset 3kk. Kyllä täällä elossa ollaan, mennyt vaan hetki saada itsensä orientoiduttua tähän uuteen todellisuuteen. Tahtotila on, että pystyisin tässä pikkuhiljaa taas jatkamaan käännöstöitä sivuston osalta 🙂

Historiasta ja hedelmöityksestä

Syyskuussa 2019 kävin poistattamassa yli 15-vuotta käyttämäni kuparikierukan. Poiston yhteydessä tehdyssä tarkastuksessa kaikki näytti hyvältä ja gynekologin mukaan ei pitäisi olla mitään esteitä raskautumiselle.

Ryhdyimme miehen kanssa hommiin 😉

Kesäkuussa 2020 kun olimme yrittäneet tulla raskaaksi noin 9kk ajan päätimme miehen kanssa vielä kerran käydä tarkistamassa hedelmöityshoitoklinikalla, että kaikki on varmasti kunnossa. Olin kuitenkin juuri täyttänyt 38-vuotta ja emme halunneet turhan kauan yrittää luonnollisin keinoin hedelmöitystä. Olisin käynyt jo 4kk yrittämisen jälkeen tarkastuksessa mutta eräs maailmalta suomeen levinnyt virus sotki suunnitelmat ja ajan varaaminen lykkääntyi.

Kävin labroissa ja tulokset olivat mitä parhaimmat! Myös gynekologisissa tutkimuksissa näkyi, että molemmissa munasarjoissa oli kymmenen munarakkulaa per puoli, joka oli ikäisekseni naiseksi erittäin hyvä tulos. Kumpikaan munajohtimeni ei myöskään ollut tukossa (niihin tehtiin suolahuuhtelu), kohtuni oli puhdas ja sukupuolihormonit ja muut labrat olivat kaikki optimaaliset.

Miehen siemennestetulos oli myös erinomainen.

Suositus oli, että 6kk lisää luonnollista yritystä ja lähdetään sen jälkeen vasta miettimään muita vaihtoehtoja. Lääkäri vielä sanoi käynnin lopuksi, että munajohtimien huuhtelu näkyy tilastoissa niin, että sen jälkeen tullaan useammin raskaaksi, mutta syytä tähän ei tiedetä.

Minusta tuli siis yksi numero tilastoihin lisää sillä heti seuraavan ovulaation jälkeen tehty raskaustesti näytti plussaa!

Ikävä kyllä tämä elämäni ensimmäinen raskaus kesti vain 11 viikkoa ja jäi kesken. Surun käsittelyyn ja omien odotusten kalibrointiin meni pari kuukautta tämän jälkeen, kun päätimme aloittaa yrittämisen uudelleen.

Kahden kuukauden jälkeen siitä, lokakuussa, oli tikussa taas pinkki viiva. Laskettu aika oli kesäkuussa 2021.

Karnivorihistoriani pähkinänkuoressa

Kävin läpi hyvin pahan burnoutin vuosina 2017-2018 josta meni noin vuosi palautumiseen fyysisesti. Henkinen palautuminen otti noin 1.5 vuotta jonka lopputulos oli, että lähdin hakemaan uudelleen töitä. Palautumisen loppumetreillä syyskuussa 2018 aloitin ensimmäisen pätkäpaastokokeilun joka toimi alkusoittona karnivori-matkalleni. Lyhyesti:

Syyskuu 2018: Pätkäpaasto 20/4 jaolla, ruokaympyräruokavalio lauantain karkkipäivien kanssa
Huhtikuu 2019: Pätkäpaasto 20/4 jaolla, siirtyminen ketogeeniseen ruokavalioon
Joulukuu 2019: Tiukkaan karnivori-ruokavalioon siirtyminen ja pätkäpaaston lopetus
Toukokuu 2020: 80-100% Karnivori-ruokavalio ja pätkäpaasto 20/4 jaolla.

Joulukuuhun 2019 mennessä olin laihtunut noin 12 vaatekokoa pienemmäksi (56 -> 44), lähelle sitä kokoa missä koin olevani ”oman kokoinen”. Olin saanut myös keton ja pätkäpaaston avulla remissioon tai parannettua 95% kaikista fyysisistä terveysongelmista.

Aloitin karnivorikokeilun joulukuussa 2019 lähinnä vertaistukena ystävälle joka silloin kamppaili vakavan masennuskierteen lomassa ja halusi koittaa karnivori-ruokavaliota avuksi (voin kertoa, että kokeilu oli uskomattoman onnistunut hänen kohdallaan! Hän on nykyään päässyt koko aikuiselämänsä ajan syömistä psyykelääkkeistä eroon ja voi mitä parhaiten).

Kokemus karnivorista on lähinnä ollut innostava ja inspiroiva sillä ruokavalio ratkaisi loput 5% terveysongelmistani kokonaan pois ja toi ennenkokemattoman psyykkisen tasapainon, keskittymiskyvyn ja kognitiivisen jaksamisen kokemuksen elämääni. Tuli olo, että en ollut tainnut aikaisemmin elämässäni ollakkaan oikeasti terve, koska silloin vasta ymmärsin miltä todellinen terveys tuntuu. Kirjoitan näistä kokemuksistani lisää myöhemmin.

Olin siis kerennyt olemaan 6kk karnivori-ruokavaliolla kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi. Sen jälkeen läpikäyty keskenmeno sekä muut elämässäni tapahtuneet suuret mullistukset saivat minut hetkellisesti palaamaan takaisin ruokavaliossani ketoon päin ajoittaisten ”hällä väliä”-päivien kanssa. Sitten lokakuussa tullut toinen pinkki viiva aloitti ihan uuden elämän jakson elämässäni joka oli enemmän kuin tervetullut!

Ensimmäinen kolmannes

Kuulun Facebookissa ”Carnivore Motherhood”-ryhmään (lämmin suositus!) josta olin kerinnyt jo etukäteen lukemaan, että ensimmäinen kolmannes menee suurimmalla osalla karnivoriruokavaliota noudattavilla naisilla niin, että kelkasta pudotaan ja lujaa. On hyvin yleistä käydä läpi jonkinasteinen lihan välttelykausi ja saada alas joitakin viikkoja vain hiilaripitoisia ruokia aamupahoinvoinnin viikoilla. Yleisin ryhmässä kuultu neuvo on ”Anna itsellesi anteeksi kaikki ensimmäisen kolmanneksen synnit ja kun pahoinvointi ja öklötys menee ohi nouse reippaasti takaisin hevosen selkään.”

Noin 2000 jäsenen ryhmästä löytyy vain hyvin pieni määrä äitejä jotka olivat pystyneet viemään raskausajan läpi 100% karnivorilla. Näitä ihmenaisia oli suhteessa yhtä paljon kuin niitä joilla koko raskaus oli mennyt Hyperemesis gravidarum diagnoosin kanssa (tosin ryhmästä löytyi myös pari joilla kaikki muut aikaisemmat raskaudet olivat pelkkää oksentamista mutta karnivori-ruokavaliolle siirtyessä oli viimeisin raskaus ollutkin ilman HG:tä). Loput meistä asettuivat johonkin näiden kahden ääripään välille.

Minulle ei onneksi tullut mitään täysivaltaista lihayökötystä, mutta huomasin selvästi, että preferoin liharuokia jota en itse joutunut kokkaamaan. Pinnalle nousi myös mielihaluja ruoka-aineksista jotka olivat raikkaita ja kylmiä.

Viikoilla 5-7 söin pääasiassa keitettyjä kananmunia, mätiä, mustikoita manchego-juuston kanssa, ohuita jälkiuunileipäpaloja emmental-juuston kanssa (edam ei uponnut ei millään) ja jääkaappikylmien kurkkuviipaleiden kera. Samoin ajoittain tuli jäätävät himot ihan sipseihin ja jerkkuun. Mutta sipsit sain onneksi parin pussin jälkeen korvattua AirFyerissa itsetehtyihin ja voilla rasvattuihin ranskiksiin.

Viikoilla 7-10 aloin saamaan pikkuhiljaa alas myös punaista lihaa, joten söin pääasiallisesti entrecotea, jauhelihakastiketta herkkusienillä, sipulilla ja kermalla sekä ajottain rinnalle oli pakko saada hyvin suolaista, keitettyä perunaa. Kananmunat eivät uponneet enää kauhean hyvin ja mielihalut vaikuttivat paljon siihen mitä sain nieltyä. Joinakin päivinä meni vain proteiinipatukat, toisina vain tuliset kanansiivet. Näinä viikkoina aamupahoinvoinnin aikana sain ensimmäisenä yleensä alas vain jääkaappikylmiä klementiinejä.

Kertaakaan ei onneksi tullut oksennettua ja pahoinvointi oli lähinnä aamuisin ensimmäiset 1-3h pahimmillaan kunnes sain harhautettua itseni työnteolla. Tunne oli lähinnä sellainen tasanen 10-20% öklöttävä olo. Kun jatkuvasti öklöttää nii oma autonominen hermostoni jotenkin ei voi rentoutua ja se käy ajan kanssa fyysisesti ja psyykkisesti todella väsyttäväksi.

Asioita joita ei missään tapauksessa tehnyt mieli koko ensimmäisen kolmanneksen ajan ja joista pelkkä ajatuskin kuvotti oli Cokis Zero jota olin joskus juhlissa juonut aikaisemmin, Xylitol purkka ja tumma suklaa.

Jodi voi auttaa raskauspahoinvointiin

Viikolla 9 lopussa löysin jostain internetin uumenista tiedon, että joditipat auttavat joillain raskauspahoinvointiin. Mietin lukiessani, että kuulostaa halvalta ja turvalliselta ihmiskokeilulta joten kävin hakemassa Ruohonjuuresta pienen joditippapullon joita kokeilin viikon 10 alussa. Nähtävästi satuin olemaan niitä onnekkaita joille ne toimivat nimittäin joka aamu 15 min tippojen ottamisen jälkeen (otin yhden kielen alle ja toisen hieroin ranteeseen parfyymin lailla) jatkuva kuvotus loppui kuin seinään ja pysyi poissa loppu päivän! Tipat ovat on niin pieniä, että tuntui kyllä joltain mustalta magialta, että ne pystyivät vaikuttamaan noin hyvin ja niin luotettavasti.

(Jatkoin joditippojen ottamista ensimmäisen kolmanneksen jälkeenkin kun kuvotus oli ohi jo luonnostaan koska satuin katsomaan mm. lääkäri Ken Berryltä videon joka sai minut vakuuttuneeksi siitä, että jodin ottaminen raskauden aikana on turvallista ja jopa suositeltavaa).

Viikon 10 meni ruokailujen osalta lähinnä palautumiseen aikaisemmista pahoinvointiviikoista kun en oikein osannut uskoa, että pystyisin palautumaan normaaliin tilaan näin helposti. Normaali tila nähtävästi tarkoitti myös sitä, että en voinut katsoakkaan enää perunaan päin! 😀

Viikolla 11 pintaa nousi mielihalut riisipiirakoista joten ne, sekä punainen viili höystettynä 1tl omenasoseen kanssa olivat tämän viikon ”ei karnivori”-ruoka. Muuten meni sitten pihviä ja lihapullia, kananmunia, mätiä ja lohta ihan normaaliin tahtiin.

Tällä viikolla saatiin tyypistä myös ensimmäiset ultrat kun kävimme otattamassa NIPT-testit. Siellä se vaan masussa pomppi ja hienosti poseerasi kameraan päin kuvanoton hetkellä! Ja tulosten pohjalta mitään poikkeamia ei löytynyt.

Viikolla 12 riisipiirakat eivät enää maistuneet mutta yhtäkkiä oli pakko saada päivässä yksi jääkaappikylmä Red Delicious-lajin omena kinkkuviipaleiden kanssa. Muuten arkiruoka olikin sitten niin lähellä karnivoria kun pystyin sitä pitämään.

Viikolla 13 kinkkuviipaleet omenan kanssa vaihtuivat homejuustoon omenan kanssa.

Samoin löysin itseni himoitsemasta perjantai sauna-iltoina kombutchaa. Himmeä himo nousi myös sashimiin joten kävin paikallisesta K-kaupasta kyselemässä milloin heille tulee aina tuore lohisatsi tiskille (ma, ke ja pe) ja kuinka kauan lohella kestää matka merestä tiskille (2 päivää). Joten kävin siis hakemassa hyvän kimpaleen lohta, laitoin paloiksi, nappasin mukaan wasabia, avokadon ja inkiväärejä ja mussutin onnellisena menemään.

Olen itse tässä terveysmatkani aikana poisoppinut ja uudelleenoppinut erilaisia ruokavaliouskomuksiani monia kertoja. Yksi tällainen kokemus oli lukea läpi Lily Nicholsin kirjoittaman ”Real Food for Pregnancy”-kirjan joka käsittelee juurikin raskauden ajan ruokavaliosuosituksia. Lily käy kirjassa läpi hyvin kattavasti uusimmat tutkimukset ja suosii itse matalahiilihydraattista ruokavaliota raskaana oleville eikä ujostele suositella myöskään karnivori-ruokavaliota. Lämmin suositus kirjalle! Lilystä löytyy myös mainioita haastatteluja Youtubesta, joten suosittelen etsimään jos aihe sattuu olemaan sinulle ajankohtainen.

Kärsin viikoilla 12 ja 13 myös aivan jääääääätävästä väsymyksestä joka vaikeutti ehdottomasti työntekoa ja arkirutiinien ylläpitoa. Meni monta iltaa vaan sohvalla maaten ja podcasteja kuunnellen, välillä nukahdellen.

Viikolla 14 alkoi öklötykset menemään luonnollisesti ohi ja energiatasot nousivat, ei nyt normaalille, mutta paremmalle tasolle. Pystyin aloittamaan uudelleen salilla käymisen ja aloin löytämään ihan mukavan rytmin omien ruokailujeni kanssa. Epäilykseni on, että pystyn kyllä jatkamaan loppuraskauden ajan aika hyvällä ”ketovore”-linjalla eli vahvasti eläintuotepainotteisella ketogeenisellä.

Olen ollut ihan ilahtunut huomatessani, että en ole vuosien saatossa kehoani ja suolistoani tuhonnut niin pitkälle, että olisin kehittänyt pitkän listan ruoka-aineita joita en pysty syömään. Maitotuotteet eivät tuota minkäänlaisia ongelmia (olen käynyt jopa kattavissa maidon vasta-aine-testeissä ja mitään hälyyttävää niistä ei löytynyt), ja pystyn pienissä määrin syömään joitakin vihanneksia sekä ruisleipää. Mutta on tässä opittu myös niiden asioiden pohjalta jotka eivät sovi minulle ollenkaan: kasviöljyt, vehnäjauho ja sokeri. Nämä eivät pelkästään vaikuta suoliston kuntoon, mutta myös psyykkeeseeni. Se taas tuli huomattua kun jouluna tuli otettua hiukan rennommin ja syötyä jonkun verran konvehteja ja muita jouluherkkuja.

Meni noin 3 päivää joulun jälkeen tiukalla karnivorilla päästä takaisin päänsisäisesti siihen tasapainoiseen ja positiiviseen mielentilaan ja saada selittämätön ahdistunut olotila poistumaan. Tämä on ollut sama kokemus joka kerta kun olen näitä kokeiluja ”vanhaan elämään” tehnyt ja tuntuu, että mitä pidempään karnivori-ruokavaliolla on, sitä herkemmin keho ilmoittaa mistä se ei pidä. Se olotila karnivori-ruokavaliolla on kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti ihana, että heti kun siihen tulee pieninkin särö niin se tuntuu todella isona kontrastina ja välitön reaktio on aina ”Ei hitto, mikää niistä vanhan elämän iloista ei ole tämän olon arvoista!”.

Lisäravinteista olen syönyt folaattia yhden purkin verran, D-vitamiinia 5000-1000 IU:ta per päivä sekä ylikalliita Ancestral Supplementin maksapillereitä. Kuulun niihin ihmisiin jotka eivät tykkää maksasta paistettuna, joten olen keto-vuosistani asti syönyt tätä luonnon omaa multivitamiinia raakana. Ostan aina tuoretta luomumaksaa kun sitä lihatiskille tulee, pilkon 100g pieniin tupperware astioihin pakkaseen ja otan sieltä aina kerran viikossa yhden purkin ja vetelen kylmiä maksapaloja veden kanssa kurkusta alas. Nyt tosin tämä strategia piti hetkellisesti vaihtaa pillereihin koska raskauspahoinvoinnin takia en saanut edes raakana maksaa enää alas.

Raskaus on tuonut mukanaan myös kokemukset siitä, että jos syön vähääkään liikaa kuituja niin saan heti armottoman närästyksen, ummetuksen ja kaasuttelut. Kaikki asioita jotka yksinkertaisesti vain hävisivät elämästäni karnivori-ruokavalion aloitettuani. Kunhan pysyn pienessä määrässä kurkkua ja/tai puolikkaassa omenassa päivässä niin ei oireita, mutta muuten keho kyllä ilmoittaa heti kun menen yli sen rajojen.

Summa summarun ensimmäisen kolmanneksen kokemuksestani on siis tämä: Mitä lähempänä olen saanut ruokavalioni pidettyä eläintuotteiden ympärillä niin sitä vähemmän olen kokenut oikeastaan mitään yleisimpiä raskausvaivoja.

Olen nyt virallisesti ollut toisella kolmanneksella jonkun aikaa ja aion seuraavassa kirjoitelmassani kertoa miten vältin sokerirasitustestin ottamisen ja miksi, miten meni yllättävän verenohennuslääkekokeilun kanssa ja miten treeni alkoi taas kulkemaan salilla.

Hyvää alkanutta vuotta 2021 kaikille Saalistajille!